Siirretty

Eilen oli sitten alkionsiirto. Olin koko päivän eräässä koulutustilaisuudessa ja jouduin välillä poistumaan sieltä ja käymään klinikalla. Onneksi paikat sattuivat sijaitsemaan lähellä toisiaan. Kun lähdin kävelemään klinikkaa kohti, jännitti yllättävän paljon ja olo oli vähän herkistynytkin. Sanon "yllättävän", koska esimerkiksi inseminaatioita en osannut pitää mitenkään merkittävinä, ne olivat vähän sellaisia käynpä-lounastunnilla-lääkärissä-juttuja. Enkä minä ajattele, että juuri alkionsiirto olisi jotenkin maaginen tapahtuma raskauden onnistumisen kannalta. Hedelmöittymisen ja yksilönkehityksen tapahtumaketjussa on niin monta muutakin kriittistä vaihetta. Mutta jotain taikaa siinä hetkessä oli.

Toimenpiteenä siirto on tosi yksinkertainen ja helppo. Olin juonut tunnollisesti yli litran vettä viimeisen tunnin aikana, ja kätilö ja lääkäri kehuivat moneen kertaan, kuinka hienosti virtsarakkoni on täynnä (helpottaa ultraamista ja itse siirtoa). Kaikesta sitä saakin ihminen kehuja! Muutenkin kaikki näytti kuulemma tosi hyvältä, niin kohdun limakalvo kuin alkiotkin. Kävi nimittäin niin onnellisesti, että tuon yhden siirretyn lisäksi saimme peräti yhdeksän alkiota pakkaseen; vain yksi rääpäle 11:stä hedelmöittyneestä ja jakautuneesta munasolusta oli jättänyt leikin kesken. Kätilö ultrasi vatsan päältä, ja lääkäri tuikkasi alkion sisään. Ultralaitteen monitorissa näkyi epäselvästi kohtu (joka oli tosi pieni) ja sinne työnnettävä katetri. Lopuksi katetri tarkastettiin viereisessä labrassa mikroskoopilla ja todettiin tyhjäksi – alkio oli jäänyt sinne minne pitikin. Sitten kaikki oli ohi.

Olisin halunnut kysyä lääkäriltä parista asiasta nyt, kun ekan IVF-hoitomme kriittiset vaiheet ovat ohi, mutta sellaiseen ei ollut varattu aikaa, enkä päässyt edes vastaanottohuoneeseen. Vähän liukuhihnamaista. No, ihan sama, kyselen sitten myöhemmin. Kätilö jäi kanssani käymään papereita läpi ja antamaan jatko-ohjeita. Sain mukaani yhden raskaustestin sekä Gonapeptyl-nimisen pistoslääkkeen, jonka tulisi avustaa alkion kiinnittymistä parin päivän kuluttua. Joudun siis vielä kerran piikittämään itseäni vatsaan, mutta se tuntuu pieneltä tämän kaiken jälkeen. Tekisin sen vaikka sata kertaa, jos joku voisi luvata että se auttaa.

Joka tapauksessa käynnistä jäi hyvä mieli. Kätilö, jota olen ennen pitänyt vähän etäisenä, hymyili tosi lämpimästi toivottaessaan onnea matkaan ja käski minun pitää hyvää huolta itsestäni. Mukava biologikin käväisi vielä paikalla ja toivotteli onnea. Ja sanoi olevan aika harvinaista, että noin suuri osuus soluista hedelmöittyy ja saadaan pakkaseen asti.

Klinikalta lähdettyäni istuin hetkeksi puistonpenkille aurinkoon selvittelemään ajatuksiani ja kirjoittamaan miehelle tekstiviestiä (hän ei siis ollut siirrossa mukana). Vastaus tuli kohta: Kumpi hakee pullat? Meidän viestintä on usein juuri tuollaista, ei varmaan ulkopuolisen silmin kovin romanttista, mutta se sanoi minulle kaiken tarpeellisen. Illalla kotona juotiin pullakahvit onnistuneen siirron kunniaksi. On tämä ollut aikamoinen viikko. En ole koskaan ollut lähempänä raskautta kuin nyt olen.