Päivien piinaa

Jalat alta vienyt toissaöinen huimauskohtaus johtuikin mitä todennäköisimmin Lugesteroneista eikä Gonapeptyl-piikistä. Kiitos kaikille edelliseen postaukseen kommentoineille ja tsempanneille! Sen jälkeen minulla on ajoittain ollut lievää huimauksen tunnetta, mutta ei mitään tuohon "kaatumatautiin" verrattavaa. Ennemminkin sellaista huteraa ja vähän sumuista oloa. Sitä kyllä vähän ihmettelen, että pystyin käyttämään Lugesteronia melkein viikon ajan ilman minkäänlaista huimausta, ja sitten tuli tuo vessan lattialle tuupertuminen ihan yllättäen. Sattumaltako huimaus myös alkoi juuri niihin aikoihin, jolloin alkion olisi määrä kiinnittyä?

Muuten olo on fyysisesti ihan hyvä. Muut Lugesteronin sivuvaikutukset ovat hiukan hellittäneet. Vatsassa on välillä ollut tuntemuksia, mutta niinhän niitä aina on, jokaikisessä kierrossa. Ne voivat johtua nyt ihan mistä tahansa: käyttämistäni lääkkeistä, punktion jälkimainingeista, tuloaan tekevistä kuukautisista, toki myös raskaudesta. Mutta yritän olla tulkitsematta niitä liikaa. Testi sen sitten kertoo aikanaan.

Henkinen vointi sitten... no, ulkoisesti olen ihan rauhallinen ja tasainen, kuten yleensäkin. En ole saanut raivokohtauksia tai hellyydenpuuskia sen enempää kuin muulloinkaan, en ole itkenyt, tiuskinut tai oikutellut. Mutta sisäisesti olen hyvin levoton. Minun on vaikea keskittyä yhtään mihinkään. Ajatukset palaavat jatkuvasti niihin samoihin asioihin.

Ymmärrän nyt hyvin, miksi näitä paria viikkoa alkionsiirrosta raskaustestiin kutsutaan piinapäiviksi. IVF-hoidon ensimmäinen puolikas sujui niin nopeasti, koko ajan tapahtui jotain ja homma eteni koko ajan. Vaikka pistokset olivat ikäviä, ne olivat kuitenkin jollain lailla jänniä. Jokainen pistetty piikki oli voitto, päänahka, yksi taitettu etappi ennen maalia. Lääkärikäyntejä oli tiheään, aina saattoi kysyä ja puhua asiantuntijan kanssa ja ultratutkimukset näyttivät rakkuloiden kasvavan. Jokaisessa vaiheessa oli jonkinlaista uutuudenviehätystäkin. Mutta alkionsiirron jälkeen kaikki on ollut yhtä ja samaa, pelkkää jähmeää odotusta päivästä toiseen. Mitään ei voi tehdä, millään omilla toimilla ei voi vaikuttaa lopputulokseen, kun arpa on jo heitetty. Aika kuluu madellen.

En usko, että olen ihan kauhean pettynyt, jos tästä kierrosta ei vielä tule tärppiä. Kolmen vuoden aikana on tullut niin monta pettymystä, että olen surullisen tottunut niihin. Kuukausi sinne tai tänne, ei kai siinä mitään. Mutta sitten on kova paikka, jos mikään pakkasessa odottavista yhdeksästä alkiostammekaan ei tee minua raskaaksi. Olen viime päivinä laskeskellut ja pohtinut kovasti. Keskimäärin 70 % pakastetuista alkioista selviää sulatusprosessista. Meidän tapauksessamme se tarkoittaisi kuutta tai seitsemääkin PAS-siirtoa, ennen kuin täytyisi harkita toista IVF-hoitoa. Mutta: mikä on todennäköisyys, että mikään noista pakkasalkioistakaan ei tärppäisi? Se mahdollisuus on pakko ottaa huomioon. Entä jos niissä kaikissa on jokin vika?

Meillä on sen verran pitkä yrityshistoria ilman yhtäkään todistettavasti alkanutta raskautta, että jotakin solutason häiriötä on epäilty. Nyt, kun sukusolumme ovat osoittaneet pystyvänsä ainakin laboratorio-olosuhteissa hedelmöittymään ja jakautumaan loistavasti, syyttävä sormi osoittaa kai seuraavaksi kiinnittymisvaihetta. Voiko kohdussa tai alkioissa olla jokin ongelma, joka häiritsee kiinnittymistä? Kohdun limakalvo on kaikissa tutkimuksissa näyttänyt hienolta, ja kohdun rakenne on säännöllinen. Mutta jotain muuta? Voidaanko sitä muuta avittaa, hoitaa, kiertää? Ainakin alkionkuoren avaus (assisted hatching) on yksi konsti, jota voidaan käyttää, mutta sen toimintamekanismeista ei ilmeisesti ole vielä paljoakaan tietoa. Joillakin se kuitenkin auttaa.

Tällaisia pohdiskelen vähän väliä, kotona, töissä, junassa, kävelyllä. Mutta nyt lähden suihkuun ja teen hyvää salaattia iltapalaksi. Hitaimmatkin päivät taittuvat lopulta iltaan.

Siirretty

Eilen oli sitten alkionsiirto. Olin koko päivän eräässä koulutustilaisuudessa ja jouduin välillä poistumaan sieltä ja käymään klinikalla. Onneksi paikat sattuivat sijaitsemaan lähellä toisiaan. Kun lähdin kävelemään klinikkaa kohti, jännitti yllättävän paljon ja olo oli vähän herkistynytkin. Sanon "yllättävän", koska esimerkiksi inseminaatioita en osannut pitää mitenkään merkittävinä, ne olivat vähän sellaisia käynpä-lounastunnilla-lääkärissä-juttuja. Enkä minä ajattele, että juuri alkionsiirto olisi jotenkin maaginen tapahtuma raskauden onnistumisen kannalta. Hedelmöittymisen ja yksilönkehityksen tapahtumaketjussa on niin monta muutakin kriittistä vaihetta. Mutta jotain taikaa siinä hetkessä oli.

Toimenpiteenä siirto on tosi yksinkertainen ja helppo. Olin juonut tunnollisesti yli litran vettä viimeisen tunnin aikana, ja kätilö ja lääkäri kehuivat moneen kertaan, kuinka hienosti virtsarakkoni on täynnä (helpottaa ultraamista ja itse siirtoa). Kaikesta sitä saakin ihminen kehuja! Muutenkin kaikki näytti kuulemma tosi hyvältä, niin kohdun limakalvo kuin alkiotkin. Kävi nimittäin niin onnellisesti, että tuon yhden siirretyn lisäksi saimme peräti yhdeksän alkiota pakkaseen; vain yksi rääpäle 11:stä hedelmöittyneestä ja jakautuneesta munasolusta oli jättänyt leikin kesken. Kätilö ultrasi vatsan päältä, ja lääkäri tuikkasi alkion sisään. Ultralaitteen monitorissa näkyi epäselvästi kohtu (joka oli tosi pieni) ja sinne työnnettävä katetri. Lopuksi katetri tarkastettiin viereisessä labrassa mikroskoopilla ja todettiin tyhjäksi – alkio oli jäänyt sinne minne pitikin. Sitten kaikki oli ohi.

Olisin halunnut kysyä lääkäriltä parista asiasta nyt, kun ekan IVF-hoitomme kriittiset vaiheet ovat ohi, mutta sellaiseen ei ollut varattu aikaa, enkä päässyt edes vastaanottohuoneeseen. Vähän liukuhihnamaista. No, ihan sama, kyselen sitten myöhemmin. Kätilö jäi kanssani käymään papereita läpi ja antamaan jatko-ohjeita. Sain mukaani yhden raskaustestin sekä Gonapeptyl-nimisen pistoslääkkeen, jonka tulisi avustaa alkion kiinnittymistä parin päivän kuluttua. Joudun siis vielä kerran piikittämään itseäni vatsaan, mutta se tuntuu pieneltä tämän kaiken jälkeen. Tekisin sen vaikka sata kertaa, jos joku voisi luvata että se auttaa.

Joka tapauksessa käynnistä jäi hyvä mieli. Kätilö, jota olen ennen pitänyt vähän etäisenä, hymyili tosi lämpimästi toivottaessaan onnea matkaan ja käski minun pitää hyvää huolta itsestäni. Mukava biologikin käväisi vielä paikalla ja toivotteli onnea. Ja sanoi olevan aika harvinaista, että noin suuri osuus soluista hedelmöittyy ja saadaan pakkaseen asti.

Klinikalta lähdettyäni istuin hetkeksi puistonpenkille aurinkoon selvittelemään ajatuksiani ja kirjoittamaan miehelle tekstiviestiä (hän ei siis ollut siirrossa mukana). Vastaus tuli kohta: Kumpi hakee pullat? Meidän viestintä on usein juuri tuollaista, ei varmaan ulkopuolisen silmin kovin romanttista, mutta se sanoi minulle kaiken tarpeellisen. Illalla kotona juotiin pullakahvit onnistuneen siirron kunniaksi. On tämä ollut aikamoinen viikko. En ole koskaan ollut lähempänä raskautta kuin nyt olen.

Lisää hyviä uutisia

Soitin tänään taas puhelun, jossa oli paljon pelissä. Olin varautunut siihen, että nyt se murskatuomio tulee eivätkä alkiot jakaudukaan. Mutta niin ei käynytkään: IVF-biologi langan toisessa päässä kertoi, että kaikki hedelmöittyneet solut ovat lähteneet jakautumaan normaalisti! (Itse asiassa olen muistelevani, että hän käytti ilmausta "kaikki 12 solua", vaikka eilen puhuttiin 11:stä. No ihan sama, 11 tai 12, hyvä määrä joka tapauksessa.) Niin ihanaa – meidän sukusoluissamme ei siis ehkä olekaan mitään vikaa! Biologinkin mielestä tulos oli varsin hyvä. Puhuttiin jotakin tulevasta alkionsiirrosta ja siitä, että loput alkiot sitten pakastetaan. Sanoin toivovani, että pakastimeen saataisiin edes jotain, ja biologi oli sitä mieltä, että kyllä tuollaisesta määrästä aina jää pakastettavaa, vaikka kaikki alkiot eivät ehkä jatkakaan jakautumista.

Minulle jäi tosi hyvä mieli tuosta puhelusta. Muuten klinikan henkilökunta ei ole kauheasti antanut meille toivoa tai ennustuksia koko hoitoaikana. Ymmärrän, ettei lääkärikään voi koskaan luvata mitään sataprosenttisesti, mutta minulle riittääkin todennäköisyys ja kokemus siitä, että yleensä tämäntyyppisissä tapauksissa käy näin. En minä aio haastaa biologia oikeuteen väärän informaation antamisesta, vaikka kävisi niin, että kaikki alkiot tuhoutuisivat ensi yönä.

Biologi (miespuolinen) oli muutenkin oikein ystävällinen: kyseli, miten olen voinut punktion jälkeen, ja muistutti juomisen tärkeydestä. Vaikkei sellainen kai mitenkään edes kuulu hänen toimenkuvaansa! Juuri tuollaista potilaan huomioimista toivoisin enemmän siltä varsinaiseltakin hoitohenkilökunnalta. Muutama ylimääräinen ystävällinen sana, ei siinä paljoa tarvita.

Olen tänään alkanut tajuta, että olin varautunut tässä hoidossa kaikkeen muuhun paitsi hyviin uutisiin. Joskus näinkin päin. Totta kai voi vielä monessa kohtaa käydä niin, että tässä pudotaan kovaa ja korkealta, mutta nämä pienetkin jutut ovat isoja voittoja.

Hyviä uutisia

Soitin eilen jännittävän puhelun ja olin varautunut kuulemaan murskatuomion. Mutta ei: meidän 14:stä munasolusta 11 oli hedelmöittynyt normaalisti! Yksitoista. Nyt täytyy vain toivoa, että ne osaavat myös jakautua. Meidän pikkuiset, siellä maljalla.

Olo on hyvä, kipuja ei tunnu juuri ollenkaan. Punktiosta on nyt siis kaksi päivää, ja eilen olin jo töissä. Henkinen puoli alkaa nyt käydä raskaammaksi, kaikki jännitys ja toivominen. Tähän asti olen jännittänyt hoidossa oikeastaan vain omaa jaksamistani ja suunnannut ajatukset aina lähinnä seuraavaan vaiheeseen: seuraavaan piikkiin, seuraavaan ultraan, seuraavaan uuteen lääkkeeseen, punktioon. Nyt, kun fyysisesti raskaista vaiheista on selvitty, on aikaa ajatella ja jännittää oikeasti hoidon tulosta. Toivon niin paljon, että kaikki menisi hyvin ja olisi vihdoinkin meidän vuoro.

Olen alkoittanut Lugesteronin kanssa säätämisen. Naurettavan helppoa piikittämiseen verrattuna, vaikka tietysti vähän sotkuista. Kyllähän tuota jatkaisi vaikka seuraavat yhdeksän kuukautta, jos siitä olisi apua. Monella muulla tuntuu olleen Lugesteronit käytössä jo inseminaatiovaiheessa, minulle niitä ei silloin määrätty. Luin juuri joltain lääkäripalstalta, että Lugesteronin kanssa "hutilointi" on ainoa asia, millä voi alkionsiirron jälkeen vaikuttaa kiinnittymismahdollisuuteen (heikentävästi siis). Hui, täytyy siis olla tosi tarkkana! Minulla ei yleensä ole tapana unohtaa tärkeitä asioita, mutta nyt olen laittanut jopa kännykkään muistutuksia.

Kohta lähden töihin, ajatukset ihan muualla. Mukavaa päivää kaikille! Toivottavasti tekin saatte hyviä uutisia.