Kuulumisia

Tänään illalla saan pistää jo viimeiset Puregon- ja Orgalutran-piikit. Lauantai-iltana Pregnyl. Sunnuntaina ei mitään. Aika on mennyt tosi nopeasti; tuntuu, että vasta ihan äsken jännitin ensimmäistä pistoskertaa, ja nyt olen piikittänyt jo yli viikon. Hoito on muutenkin sujunut helpommin kuin etukäteen pelkäsin, eikä se ole häirinnyt muuta elämää kohtuuttomasti. Pistämiseen en tosin ole vieläkään tottunut; joka ilta siihen ryhtyminen on vähän inhottavaa. Mutta se kestää vain viisi minuuttia, ja muun ajan päivästä osaan olla ajattelematta sitä. Kummallista on, että pistos sattuu välillä enemmän, välillä ei juuri lainkaan. Toleranssia ei ole kehittynyt – pikemminkin tuntuu, että vatsanahka on tullut pistosruljanssin myötä vähän aremmaksi. Pari kertaa olen jopa tökännyt neulan sellaiseen kohtaan, josta se ei tunnu menevän läpi ollenkaan ja jossa vihlaisee oikein kunnolla. Silloin olen suosiolla etsinyt toisen piikityskohdan.

Kuvittelin etukäteen, että vatsa turpoaisi hormoneista isoksi ja pinkeäksi, mutta niin ei ole käynyt. Ulkopuolinen tuskin edes havaitsisi turvotusta, ja vielä pari päivää sitten kapeat farkut menivät ongelmitta jalkaan. Viimeiset päivät olen tosin kulkenut mekossa, koska se on miellyttävämpi päällä. Pinkeyden sijaan alavatsa on aristava, painavan tuntuinen ja tärähdysherkkä. Varsinaisesti ei tunnu kipua, mutta epämiellyttävyyttä kyllä (epäilen, että jos joku nyt tönäisisi minua tungoksessa kyynärpäällä tai sateenvarjolla mahaan, pääsisi kova huuto!). Kuvailin yhtenä iltana miehelleni, että tuntuu siltä kuin munasarjoissa roikkuisi löysät, painavat, nesteellä täytetyt vesi-ilmapallot. Mies sanoi siihen, että niinhän siellä tavallaan onkin. :D

Tuntemuksia myös menee ja tulee: eilen ja toissapäivänä maha oli hyvin aristava, tänään se tuntuu taas normaalimmalta. Tällä viikolla en ole enää halunnut yrittää juoksulenkkejä, mutta kävelyä olen harrastanut joka päivä ja se on tuntunut hyvältä. On ollut uskomattoman kauniita ja aurinkoisia syyskesän päiviä, ja luonto ja kevyt liikunta tekevät mielellekin hyvää. Vaikka on syyskuu, nautittiin eilenkin 20 asteen lämmöstä. Luonto on vielä kesäisen vehreää, mutta kauniin punaiset pihlajanmarjat muistuttavat syksystä.

Viikonloppuna aion levätä, hemmotella itseäni hyvällä ruoalla ja valmistautua henkisesti maanantaihin. Mieheni sai onneksi sovittua punktiopäivän vapaaksi töistä, joten hän voi olla mukana koko ajan. En ole vielä ihan varma, haluanko hänen tulevan itse toimenpiteeseen. Yksi vaihtoehto on, että puoliso odottaa punktion ajan viereisessä lepohuoneessa ja hoivailee potilasta sitten toimenpiteen jälkeen. Klinikan puolesta saamme vapaasti päättää, eikä puolison tai tukihenkilön mukanaolo toimenpiteessä ole automaattista tai välttämätöntä. Luulen, että saattaisin olla jopa rauhallisempi, jos paikalla on vain lääkäri ja hoitaja.

Hyvää perjantaita ja viikonlopun alkua lukijoille! Palaan vielä kertomaan tuntemuksistani ainakin kerran ennen maanantain koitosta.