Kävin jälkitarkastuksessa. Kaikki oli kunnossa: haavat parantuneet hyvin, kohtu kutistunut eikä aristava. Paino on jopa vähän alle lähtöpainon, hemoglobiini tosi hyvä (141!), verenpaine alhainen. Ehkäisystäkin puhuttiin, ja mahdollisesta uudesta raskaudesta ja lapsettomuustaustasta. Lopuksi sain jälkitarkastustodistuksen Kelaa varten.
Olin tarkastuksessa vauvan kanssa, koska hankkimani lapsenvahti sairastui, ja se meni vähän hätäiseksi. Unohdin esittää lääkärille sen ainoan kysymyksen, joka minulla oli mielessä: milloin voi mennä juoksulenkille? Useinhan lääkärit kysyvät vastaanoton lopuksi, onko potilaalla vielä jotain kysyttävää, mutta tämä ei kysynyt. No, voin jutella siitä terveydenhoitajan kanssa ensi viikolla.
Minulla on vähän haikea olo, kun raskaus on nyt virallisesti ohi. Melkein puolitoista vuotta olen juossut joka kuukausi lääkärissä, tutkimuksissa, hoidoissa, ultrassa, verikokeissa, neuvolassa, synnyttämässä, ja nyt kukaan ei olekaan enää kiinnostunut minun voinnistani. Kehoni on vihdoinkin hoitanut sen, mitä siltä odotettiin, ja hyvin hoitikin. Se on antanut minulle aivan uudenlaisia kokemuksia, kasvattanut maailmaan pienen ihmisen. Kehoni on myös toipunut ja palautunut hyvin kaikesta myllerryksestä.
Raskaus oli ihanaa aikaa niin fyysisesti kuin henkisestikin. Pahoinvointia lukuunottamatta siis. Muistan, kuinka kohtu alkoi kasvaa ja tuntua kiinteänä kohtana alavatsassa. Kuinka vatsa rupesi kasvamaan ja alkoi hiljalleen näkyä vaatteiden alta. Kuinka makasin joululomalla maalla vanhempieni sängyssä odottamassa unta ja tunsin ensimmäistä kertaa vatsassa jotain pientä liikettä, jota en ollut ennen kokenut. Kuinka mahasta tuli niin iso, kaunis ja pyöreä, että tuntemattomatkin kommentoivat raskauttani ja kysyivät, milloin on h-hetki. Kuinka kävelin, kävelin, kävelin keväisessä ja lopulta alkukesäisessä luonnossa ja nautin olostani, vaikka harjoitussupistukset kovettivat vatsaa ja ylämäessä hengästytti. Hymyilin, koska tiesin vauvan saavan runsaasti hapekasta verta ja tuudittuvan makeaan uneen kyydissäni. Kömmin iltaisin nukkumaan kuulostellen potkuja, venyttelejä ja hikkaamisia ja arvailin, joko se tänä yönä tapahtuu.
Henkinenkin vointini oli hyvä, pitkästä aikaa tyyni ja tyytyväinen. Vasta nyt jälkeenpäin olen kuitenkin tajunnut, kuinka vähän uskalsin raskausaikana ajatella itse vauvaa ja haaveilla tulevasta. Keskityin omaan olooni, huolehdin itsestäni ja kuulostelin vointiani. Pelkäsin viimeiseen asti, että meidän huono onnemme palaa ja tapahtuu jotain kauheaa. Käytökseltäni olin kyllä ihmeen rauhallinen odottaja; en menettänyt yöuniani tai soitellut hysteerisenä neuvolaan. Silti elin aina vain etapista toiseen ja odotin seuraavaa merkkipylvästä: varhaisultraa, verikokeita, niskaturvotusultraa, sydänäänien kuulemista, rakenneultraa, lääkärintarkastusta, synnytystä...
Nyt mahanpyöristäjäni uinuu tuossa vieressä olohuoneen nukkamatolla ja on ihanampi, rakkaampi ja tutumpi kuin osasin koskaan kuvitella. Pelot eivät ole hävinneet, vaan aina tulee uusia, mutta olen jollain tapaa tottunut elämään niitten kanssa. Vaikka hän on siinä on niin lähellä ja eläväisenä, ajattelen toisinaan haikeudella myös sitä taianomaista aikaa, jolloin hän oli vielä sisälläni ja tunsin hänen painonsa ihan koko ajan. Kun kaikki ihana oli vielä edessä ja tulossa. Tiedättehän: samalla tavalla kuin silmussa on lupaus uudesta lehdestä, nupussa kukasta, keväässä kesästä.
Voi että <3 ihanaa lukea kuulumisiasi :) ja niin odotan että saan oman nyytin syliin.
VastaaPoistaMiten meinasitte toimia ehkäisyn kanssa?
Moi Emminkäinen, kivaa kuulla susta! Sullahan on LA todella pian, voi vitsi, nyytti voi olla sylissä ihan kohta! Nauti niistä viimeisistä päivistä mahan kanssa, lepää, hemmottele itseäsi, ota valokuvia ja tee kaikkea kivaa. <3 Ja voimia & rauhallista mieltä synnytykseen!
PoistaEhkäistään kondomilla siihen asti, jos/kun alamme jossain vaiheessa toivoa toista lasta. (Sitten turvaudutaan varmaan suoraan PAS:iin, mutta totta kai ehkäisy kannattaa jättää ensin pois.) Suoraan sanoen ei niille kortsuille varmaan edes kovin usein ole tarvetta... ;) Seksi on viimeisiä asioita, joita mulla on tällä hetkellä mielessä. Pitkä yritys, hoidot, raskaus, synnytys ja vauvanhoito on tehneet tehtävänsä. :( Kaipa se joskus taas innostaa.
Kiva että jälkitarkastuksessa kaikki hyvin! Minä myös odotan omaa jälkitarkastustani, joka on parin viikon sisällä. Haluaisin jo tietää vatsalihasten palautumisesta, että voisiko jo alkaa niitä harjoittaa. Mikään kuntoiluihminenhän en ole hetkeen ollut, mutta nyt tekisi jo mieli vähän alkaa liikkua enemmän.
VastaaPoistaRaskaana ollessa sitä oli jotenkin aina erityinen, siis ison mahan kanssa. Sai kaupungilla ihmisten huomion, vatsaa katseltiin ja kyseltiin laskettua aikaa sekä annettiin rauhassa lyllertää suojatien yli. Nyt on vähän erilaista. Enää ei tuijoteta minun vatsan seutua eikä pahemmin lastenvaunujakaan, kun ne on niin tavallinen näky.
Itse olen miettinyt vähän myös sitä, miten kiitollinen olen keholleni, joka kantoi rakasta vauvaa niin pitkään ja piti siitä huolta.
Toivottavasti saat kaikessa rauhassa jutella lääkärin kanssa jälkitarkastuksessasi. :) Minua jäi vähän harmittamaan, kun se oli viimeinen raskauteen liittyvä käynti enkä pystynyt keskittymään omiin asioihini. Olin hermostunut, kun vauva vähän kitisi (tavoistaan poiketen!), ja mulla oli vain kiire huoneesta ulos...
PoistaMinustakin oli ihanaa, kun raskausaikana ihmiset huomasivat tilani ja sain niin paljon huomiota. En muutoin edes tykkää olla huomion keskipisteenä, mutta tuo oli jotain erityistä. Monet yhtyivät niin aidosti minun ilooni, muistelivat omia raskauksiaan ja kehottivat nauttimaan ihanista hetkistä. <3 Vauvan kanssa kulkeminen on tosiaan vähän erilaista, aina on niitäkin, joiden mielestä lastenvaunut vie liikaa tilaa. ;)
Minä myös olen tosi kiitollinen keholleni ja olen alkanut arvostaa sitä enemmän. Enkä ole koskaan ollut niin tyytyväinen peilikuvaani kuin tänä kesänä. Ihan sama mitkä rytkyt on päällä ja onko naamassa meikkiä vai ei - peilistä näkyy kaunis, onnellinen nainen.
Voi että, kirjoitat aina niin kauniisti ajatuksista ja kokemuksista.. <3
PoistaItsekin hieman haikeana muistelen raskausaikaa, mitä en ehkä koskaan enää koskaan saa kokea.. Silloin en todellakaan tiennyt, millaisia tunteita voi pieni olento aikaan saada. Vieläkin välillä on tunne, että tuo suloinen tyttö on vain lainassa, kohta se viedään pois. On vaikea uskoa, että hän on oikeasti meidän lapsi.. En ehkä niinkään pelkää pahaa vaan se on enemmänkin epäusko tämän todellisuuteen..
Hyvin olet toipunut synnytyksestä ja saanut raskauskilot pois. Minulla on vielä muutama ylimääräinen kilo jäljellä. Josko ne syksyn aikana tippuisi pois.. Mitään urheilua en ole aloittanut, mitä nyt tyttöä kannan paljon ja kävelyllä käyn. Jumpat ei oikein vielä kiinnosta. Välillä rankempi ponnistelu sitäpaitsi tuntuu leikkaushaavassa, joten sitäkin täytyy vielä tarkkailla. Eräs lääkäri sanoikin, toipuminen voi viedä puolikin vuotta..
Meillä muuten tytön ensimmäinen neuvolalääkärikäynti oli yksi parhaista tapaamisista. Silloin lääkäri oikeasti kyseli myös minun voinnista ja tuntemuksista. Hän oli erityisen huolissaan, kuinka minä jaksan ja saanko olla välillä myös se autettu ja hoidettu enkä vain suorittaja. Se tuntui hyvältä. Minulla jälkitarkastus meni myös aika vauhdilla ohjeet, eikä se lääkäri juuri ylimääräisiä kysellyt, kiireellä vaan eteenpäin. Onneksi neuvolassa voi aina tarvittaessa kysellä.
Leppäkerttu
Kiitos. <3 Kauniisti kirjoitat sinäkin Leppis tyttärestäsi. Minunkin on välillä vaikea uskoa, että tämä onni on oikeasti totta. Välillä tuntuu, kuin tyttö olisi ollut meillä aina (tänään tasan 2 kk!), välillä taas vieläkin ihmettelen aamuisin, kun vieressäni heräilee ja maiskuttelee ihan oikea pyöreäpäinen vauva!
PoistaMinäkään en ole vielä varsinaisesti urheillut, pitkiä kävelylenkkejä tehnyt ainoastaan. Tekisi vähän mieli kokeilla juoksua, mutta en tiedä onko lantionpohjalihakset vielä ihan kunnossa... Kyllä ne raskauskilot siitä lähtee aikanaan, älä huoli. Nyt pitää olla armollinen itselleen ja keholleen, se on tehnyt raskaan työn. Sektiosta toipuminen vie vielä enemmän aikaa.
Ihana että sulla oli noin hyvä lääkärikäynti, vaikka vauva olikin varsinaisesti se keskipiste. :) Minultakin terveydenhoitajat ovat kyselleet jaksamisestani (oma oli välillä lomalla ja meillä oli ihana nuori sijainen), ja vaikka jaksan tosi hyvin, se tuntuu hyvältä kun joku kysyy asiasta. Teillä on ollut erityisen rankka alku lapsiperhe-elämässä, kiva että lääkäri osasi ottaa sen huomioon.
Olen lueskellut blogiasi koko raskauteni ajan ja nyt pienen vauvan kanssa. Kommentoin joskus aikoja sitten, että meillä on hyvin samanlainen lapsettomuustausta, ajatukset ja laskettu aika. Edelleen ihmettelen raskauksiemme ja ajatustemme samankaltaisuutta. On ollut tosi mukavaa seurata blogiasi. Kiitos, kun kirjoittelet. Kommentointi on jäänyt, koska puhelimella se on ollut vähän hankalaa. Ihanaa vauva-aikaa teille!
VastaaPoista-Lintu
Kiitos, Lintu! Muistan sinut ja aikaisemman kommenttisi. Tosi mukavaa kuulla, että teksteilläni on kosketuspintaa jollekulle toiselle. Oikein ihania päiviä myös teille! <3
Poista