Sunnuntai-ilta.
Vauva nukahtaa yöunilleen ihan poikkeuksellisen aikaisin, iltayhdeksältä.
Takana mukava, rauhallinen viikonloppu. Ikkunoissa marraskuun pimeys ja hiljalleen ropisevat sadepisarat.
Kaadetaan lasilliset viiniä (juu, juon silloin tällöin lasillisen, vaikka ollaan täysimetyksellä).
Isä ja äiti hakeutuvat lasit kädessä eri huoneisiin tuijottamaan omien läppäreidensä ruutuja. Isä tekee työjuttuja ja hakee puolileikillään uutta työtä. Äiti tekee työjuttuja ja surffailee blogeissa ja Facebookissa.
Niin. Halusin vain sanoa, että kaikkien lapsettomuussurujen jälkeen me ollaan nykyään ihan tavallinen pariskunta ja perhe. Tavallista onnellisempi kyllä, totta kai. Meidän murheet ja ongelmat ovat todella pieniä. En ikinä lakkaa ihmettelemästä tätä onnea ja kiitollisuutta.
"...me ollaan nykyään ihan tavallinen pariskunta ja perhe. Tavallista onnellisempi kyllä, totta kai."
VastaaPoistaVoisin kirjoittaa täsmälleen samoin. Tuntuu ihmeelliseltä, miten tasapainoista ja mutkatonta elämä nykyisin on, se sama elämä joka muuttui niin totaalisesti vasta 6kk sitten.
Heh, kerrankos me ollaan oltu samiksia ajatuksissa ja kirjoituksissa! :) Toivottavasti teillä vanhemmat ei sentään seurustele pelkästään tietokoneiden kanssa, jos vauva nukkuu on ja lasissa on viiniä. ;) Pakko huomauttaa vielä, että a) meillä molemmilla oli oikeasti tärkeää tekemistä koneella ja b) on tässä oltu lähes kymmenen vuotta yhdessä, eli parisuhde on tosiaan välillä just tota omien juttujen tekemistä vierekkäin.
PoistaMinustakin on ihmeellistä, miten luontevalta ja helpolta tää lapsiperhe-elämä tuntuu ja miten en ole edes pientä hetkeä kaivannut mitään sieltä entisestä. Ja mulla ei edes ole ollut kovin paljoa kokemusta vauvoista. Tuntuu siltä, kuin tää ihana pikkuinen olisi ollut meidän elämässä jo paljon kauemmin kuin 5 kk.
Nooo, kyllä tuo *näpertää tietokoneitaan/puhelimiaan/tablettejaan vierekkäin* on aika tyypillinen asetelma meilläkin juniorin mentyä nukkumaan. ;) Jopa silloin kuin ei ole edes niin kovin tähdellistä meneillään. Pitää saada laittaa aivot välillä narikkaan ja vain olla. Kunhan välillä muistaa huoltaa sitä parisuhdettakin, sille kun on 12 vuoden jälkeen tarvetta että homma pysyy kuosissa.
PoistaMä kyllä myönnän kaivanneeni pitkiä, laiskoja (viikonloppu)aamuja. Tai edes katkeamattomia öitä. Nimim. terveisiä unikoulusta. Mutta se on niin pientä.
Tähänkin olen näköjään unohtanut vastata. Anteeksi! Teilläkin on noin hurjan pitkän suhde takana, siinäkin ollaan siis samiksia. Meillä on tuon parisuhteen kanssa suoraan sanottuna nykyään melko hiljaista, tuntuu siltä, että ollaan vain äiti ja isä. :( Olen ärtynyt mieheen, joka jättää kaikki työt mun harteille, ja imetyshormonit on vieneet multa lopunkin mielenkiinnon. Eikä oikein ole kunnon lastenhoitoverkostoja, että päästäis viettämään kahdenkeskistä aikaa (tai sitten mä en halua lähteä pois vauvan luota; kyllä hoitaja järjestyisi, jos oikeasti tahtoisin...). Mutta aika aikaansa kutakin, kai. Kai tästäkin vielä noustaan ja hyvä suhde kestää hiljaisemmat vaiheet.
Poista