Hei pitkästä aikaa! Vieläköhän täällä käy ketään?
Tänään on rv 18+1. Uskomatonta, että raskauden puoliväli on jo kohta käsillä. Maha alkaa jo näkyä paksuimpienkin vaatteiden alta. Käytin omia vanhoja housujani joululomaan saakka, mutta ne alkoivat tuntua ikävän kiristäviltä vaikka vielä jalkaan menivätkin. Juuri ennen joulua ostin sitten ensimmäiset äitiysvaatteet (ja tilasin netistä lisää, Englannista asti). Vatsa on kasvanut ihan viime viikkoina niin nopeasti, että kun menen uudenvuoden jälkeen töihin, tilastani ei varmaan ole mitään epäselvyyttä. Aika harvalle työkaverille olen toistaiseksi kertonut vauvasta – kohtapa ei enää tarvitsekaan, kun he näkevät sen itse. Jee.
Painoa on tullut vasta kaksi kiloa lähtötilanteeseen nähden. Nautin pyöristyneen vatsan näkemisestä ja silittelystä. Miestä nauratti, kun kävimme hiljattain Stockmannilla ja pysähdyin ihailemaan kuvaani kaikista mahdollisista peileistä. Näytti kuulemma siltä, kuin olisin varmistellut parin minuutin välein, että maha on edelleen olemassa. Mutta onhan se aika ihmeellistä kaiken jälkeen.
Odotan kovasti ensimmäistä merkkiä vauvan liikkeistä. Muutamia kertoja hiljaa maatessani olen jo ollut tuntevinani alavatsassa sellaista, mitä en ole mielestäni ennen tuntenut. En ole kuitenkaan ollenkaan varma, onko se sitä mitä kuvittelen. Tuntemukset ovat ennemminkin pieniä muljahduksia kuin niitä paljonpuhuttuja ilmakuplia tai keijukaisen siiven hipaisuja.
Olen voinut oikein hyvin nyt, kun pahoinvointi on vihdoin hellittänyt. En halua pelotella, mutta minulla se kesti aika tarkkaan siihen asti, kunnes 16 viikkoa tuli täyteen. Sen jälkeenkin olen joutunut oksentamaan, jos ruokailujen väli on venynyt turhan pitkäksi; viimeksi näin kävi eilen. Mutta tämä on erilaista pahoinvointia: ällötys tulee aaltona, joka kestää korkeintaan kymmenen minuuttia, ja oksennuksen jälkeen olo on kohta ihan hyvä. Pitää vain muistaa syödä tiheästi hedelmiä tai muita välipaloja, niin eivätköhän nuo kohtaukset pysy poissa.
Muutoin on tosi hyvä olo, eikä tällä hetkellä ole mitään pahempia oireita. Väsymystä, yöheräilyä, lievää ummetusta, portaissa hengästymistä toki, mutta ne ovat kaikki aika pieniä ongelmia ja vieläpä sellaisia, joita pystyy jonkin verran kontrolloimaan. Olen ihmeen rauhallinen, seesteinen, onnellinen ja koko ajan hyvällä tuulella. Toivon kaikille hyvää ja suhtaudun kaikkeen positiivisesti. Pitkästä aikaa tuntuu siltä, että minulla on voimaa vähän jopa muille jaettavaksi. Nt-ultran jälkeen olen pikkuhiljaa uskaltanut alkaa uskoa, että meille tosiaan tulee vauva. Ensi kesänä meillä on vauva. Ja kaikki menee hyvin. Minä selviän, me selviämme yhdessä.
Sukulaisille ja ystäville kertominen on tehnyt kaikesta vielä kauniimpaa ja konkreettisempaa. On ollut ihana seurata heidän reaktioitaan ja myötäelämistään, kun yllättävät uutiset on kerrottu: riemunkiljahduksia, kyyneleitä, halauksia. Kaikki puhuvat luontevasti "teidän vauvasta", ja se saa minutkin luottamaan lujemmin siihen, että vauva meille tulee.
Loppiaisen jälkeen meillä on toinen neuvolakäynti – vasta toinen, vaikka raskaus on silloin jo melkein puolessavälissä. Sitä seuraavalla viikolla on rakenneultra. En osaa vielä jännittää sitä kauheasti, mutta totta kai pitää valmistautua siihen, että sieltä voi tulla huonojakin uutisia. Olemme päättäneet kysyä sukupuolta mutta emme vielä tiedä, kerrommeko sitä muille. Kertomatta jättäminen saattaisi hillitä vaaleanpunaisten tai -sinisten pikkuvaatteiden tulvaa ainakin ennen kesäkuuta, hih. Toisaalta en tiedä, pystynkö olemaan hiljaa, jos itse tiedän sukupuolen. Tietyt ihmiset ovat nyt jo varmoja siitä, kumpi meille on tulossa. Minulla ei ole minkäänlaista aavistusta asiasta.
Kaikesta seesteisyydestä huolimatta en ole vielä uskaltanut tehdä muita hankintoja kuin vauvakirjan, jonka ostin jo marraskuun alussa. Ehkä sen rakenneultran jälkeen sitten, jos kaikki menee siellä hyvin. Onhan tässä vielä monta kuukautta aikaa hankkia, vertailla ja harkita, mitä tarvitaan. Viime päivinä olen sentään uskaltautunut hiukan tutustumaan vaunujen maailmaan ja pohtinut, millaisia ominaisuuksia meidän perheessä kaivattaisiin lastenvaunuilta. Olen yleensäkin enemmän suunnittelevaa kuin hötkyilevää tyyppiä. Minua jopa vähän ärsyttää, kun ihmiset kyselevät aiotteko...?, oletteko päättäneet...? Ei aiota vielä mitään, ei ole päätetty! Jos yli kolmen vuoden lapsettomuus ei ole mitään muuta hyvää tuonut, niin ainakin sen, että en osaa enää pitää mitään asiaa elämässä itsestään selvänä. Aikominen ja päättäminen merkitsevät aika vähän, jos asiat vain sattuvat menemään toisin.
2013 oli todella hyvä vuosi. Toivon sydämestäni, että 2014 on vielä parempi, kaikille teille blogitutuille myös! En ole päättänyt, mitä teen tämän blogin suhteen. Mieleni tekisi jatkaa kirjoittelua, ja ehkä vähän erilaisella otteella ja laajemmalla aihevalikoimalla, mutta alkuperäinen lapsettomuusblogi ei enää oikein tunnu sopivalta alustalta siihen. Ideoita kenelläkään? Joka tapauksessa lupaan, että en lopeta blogia enkä aloita uutta kertomatta siitä täällä. Joten kuulemisiin ensi vuonna!
Käy täällä. :)
VastaaPoistaOlen näköjään n. 2,5 viikkoa sua edellä, joten hyvin samaan tahtiin mennään. Mulle kiloja on tullut myös vasta reilu 2 kiloa lisää. Viimeksi lääkäri siitä sanoi, että on turhankin maltillista, mutta niin kauan kuin lapsi kasvaa hyvin, on kaikki hienosti. Ja äitini kanssa kun juttelin, kertoi hän, että samoilla geeneillä mennään. En siis ole huolissani, vaan jopa tyytyväinen.
Luulen, että olet kuin oletkin tuntenut vauvan liikkeet. :) Itse olen myös kutsunut niitä muljahduksiksi, ja ne on todistettu myös juuri liikkeiksi, koska rakenneultrassa kaveri ei meinannut pysyä lainkaan paikallaan. Niinpä pystyin vertailemaan tuntemuksia ja katsomaan samalla liikkeitä. Lääkäri myös viimeksi sanoi, että todennäköisesti varsinaisia potkuja ei vielä tunnu, mutta asennonvaihdot ja muut liikkeet kyllä, juuri kun on paikallaan. Liikkeiden tunnistaminen teki minulla sen muutoksen, että lopetin puhumasta lapsesta muodossa "jos se nyt sieltä tulee" ja siirryin katsomaan eteenpäin. On mahtavaa saada varmistus toisen olemassaolosta.
Rakenneultra tosiaan oli ja meni, ja kaikki näytti hyvältä. Olen selkeästi minäkin jo luottavaisempi, koska vaikka jossain vaiheessa etukäteen sitä mietinkin, pois lähtiessä totesin miehelle, miten olin kokonaan unohtanut jännittää tuloksia. Syypää voi myös olla töissä projektin päättyminen ja loppupanikointi sen kanssa. ;)
Toivottavasti tulet välillä kertomaan kuulumisiasi, todella mielelläni seuraisin miten teillä menee ja etenee, varsinkin kun ollaan niin samassa tilanteessa.
Mahtavaa vuotta 2014!
Kiva kuulla, että käyt! Enköhän mä vielä jatkossakin jotain kirjoittele. On niin ihanaa vaihtaa kuulumisia samassa vaiheessa olevien kanssa, joilla on vieläpä lapsettomuustausta. Omassa ystäväpiirissäni kukaan ei (tiettävästi) ole tällä hetkellä raskaana. Sen sijaan monella on jo vähän isompia, pari-kolmevuotiaita lapsia tai sitten ei lapsia ollenkaan.
PoistaSama juttu, minunkin äidilläni tuli tosi vähän raskauskiloja, vaikka lähtötilannekin oli hoikka. ;) Luulen, että mulla vaikuttaa myös se, että pahoinvointi kesti niin pitkään. En tosin suoranaisesti laihtunut sen takia, mutta en kyllä päässyt lihomaankaan. Olen kyllä minäkin ihan tyytyväinen, mikäli kiloja kertyy näin maltillisesti. Itsellä on varmaan kevyempi ja helpompi olo, jos säästyy isolta painonnousulta.
Voi että, täytyy kai ruveta uskomaan, että ne muljahdukset ovat liikkeitä! Tänään aamullakin, kun makailin sängyssä, tunsin kolme kertaa kevyen napautuksen samassa kohtaa. Olisi järkeenkäypää mitä sanot, että potkut ei vielä tunnu mutta isommat kääntymiset ja kuperkeikat kyllä. Ja tosiaan niitä tuntuu ainoastaan silloin, kun makaan tai istun pitempään paikallani.
Parhainta uutta vuotta ja hyvää odotusta sinullekin!
Täällä ollaan :)
VastaaPoistaKiva kuulla kuulumisiasi, ja hurjan nopeasti on aika mennyt, sä oot kohta puolivälissä!
En omaan blogiin viitsinyt kirjoittaa, mutta minua ärsyttää kun miehen sisko on satavarma että meille tulee poika. Todella ärsyttävää, kun koko ajan puhuu veljenpojasta varmana asiana. Noh, niin kai se menee, et raskaus on yhteinen asia, kohta ne kädet on mahaa tunnustelemassa, vaikkei haluaisikaan.
Minä olen miettinyt samaa, blogin kohtaloa. Tuntuu tosiaan hassulta kirjoitella lapsettomuustekstien sekaan.
Mutta kaikkea hyvää sinne, onnea alkaneeseen vuoteen! <3
Moi Emminkäinen, kiva kun käyt! Sanos muuta, aika on mennyt tosi nopeasti. Tuntuu, ettei siitä ole kuin hetki kun vasta valmistauduin IVF:ään ja tein sen ikimuistoisen raskaustestin. Ja sullakin on jo monta viikkoa onnellisesti takana. <3
PoistaNo meillä on ihan sama: sekä anoppi että oma isoäitini ovat varmoja siitä, että meille tulee poika. Ärrrrsyttää! Minusta tuollaiset tuntemukset saisi pitää omana tietonaan. En ikinä menisi itse sanomaan kenellekään toiselle, että "tiedän" kumpi teille on tulossa. Ei minulla tosin tuollaisia ennakkoaavistuksia ole ollutkaan, ei omasta eikä toisten vauvoista.
Mä olen muuten päättänyt, etten annan kosketella mahaani, en ainakaan kenen tahansa enkä ilman lupaa. :P Minusta naisen kuuluu saada itse päättää, kuka koskettaa ja milloin. Saa nähdä miten tuo käytännössä sitten onnistuu, vielä masu ei ole niin iso, että tunnustelijoita olisi ilmaantunut. Mutta aion ainakin yrittää olla tiukkana.
Ihanaa uutta vuotta ja odotuksen jatkoa sinulle myös! <3 Tuntuu hassulta ajatella, että onko tää 2014 nyt vihdoinkin SE vuosi...
Hyvää uutta vuotta, vauvavuotta 2014! :)
VastaaPoistaAjatella, kohta tosiaan ollaan jo puolivälissä. Ihmeen nopeasti se aika kuluu, viikot vaihtuvat tiiviiseen tahtiin. Ja mahat kasvaa! :) Mulla kiloja on kertynyt ihan eri tavalla, jopa niin, että ennen joulua neuvolakäynnillä sain vähän noottia. Tiesinhän minä itsekin, että kiloja on tullut, mutten ollut niin huolissani, en ennen neuvolakäyntiä. Vähän se jäi kaivertamaan, joten jouluna olin tarkempi, mitä ja miten paljon herkkuja söin. Ja silti tuntu, että joulu turvotti minua entisestään ihan hirveesti. Se vähän ahdisti joulun jälkeen, mutta nyt tilanne on tasoittunut -onneksi. Tosin minähän olen ollut turvoksissa hormoonihoidoista lähtien ja paino noussut tasaiseen tahtiin koko ajan. Nyt jo reilut viisi kiloa lisäystä ajasta ennen hormoonien vaikutusta. Lienee yksilöllistä tämäkin. Toisilla paino nousee enemmän ja toisilla vähemmän. Ei pitäisi liikaa stessata kuitenkaan. En ole vaan koskaan ennen joutunut miettimään painoa ja syömisiäni, aina olen ollut suht hoikka, vaikkai syönnyt kunnolla.
Mutta onnellinen olen mahan kasvamisesta ja näkymisestä! Muutamat asiakkaat ovat töissä jo onnitelleen, osa ei ehkä kehtaa sanoa ja osa ei vaan katso, vaikka maha huutaa olemassa oloaaan aivan silmien edessä. :) Se ensimmäinen kerta, kun asiakas varovasti onnitteli, tuntui aivan mahtavalle. Hyvä, etten liikuttunut siinä hetkessä, kun en osannut yhtään odottaa, että hän huomaisi. Olihan se ihmeellistä, että minua onniteltiin, minun maha huomattiin, että minulla on se maha, jonka huomata! Vau!!! :)
Minä olen myös miettinyt vatsan taputtelua ja kuinka siihen suhtautua. Epäilemättä tapauttelun kohteeksi joutuu, mutta miltä tuntuu, jos vieraammat ihmiset tulee niin iholle... en muutenkaan tykkää halailla puolituttuja toisin kuin esim pomoni töissä. Ehkä olen entistä varautuneempi ja pidän etäisyyttä jatkossakin.
Meillä on rakenne ultra ti 14.1 ja tottakai sukupuoli kiinnostaa. Ja jos se selviää, tuskin osaan olla hiljaa asiasta. Itse salaa toivon tyttöä, mutta jotenkin mulla on jo pitkään ollut vahva tunne, että se on poika. Toisaalta miehen kannalta toivon poikaa, joten kumpi vaan hän on, on se toiveiden täyttymys. Kuten lääkärituttuni aikoinaan sanoi, "kunhan se on jompi kumpi".
Ja hei, älä vaan lopeta kirjoittelua!!! On ollut jotenkin jännää, kun tiedän, että jossain (tässä ihan lähelläkin) on toinen ensimmäistä odottava, joka kulkee niin samoilla askelillia. Mielenkiinnolla seuraisin ja jakaisin kokemuksia kanssasi!
terv. Leppäkerttu
Moi,
Poistaja onnellista uutta vuotta sinulle myös! Kiva kuulla, että jaksat käydä täällä lukemassa. Kyllä vertaistuki tai asioiden jakaminen "kohtalotoverin" kanssa on parasta – ja meillähän on melkein maaginen yhteys, kun oltiin punktiossakin samana päivänä. :)
Olen käsittänyt, että raskauskilojen kertyminen on tosi yksilöllistä eikä siihen voi kauheasti vaikuttaa itse. Lisäksi aina sanotaan, että hoikilla odottajilla painonnousu ei ole niin vaarallista kuin valmiiksi ylipainoisilla! Kurjaa, että menivät sinulle huomauttamaan neuvolassa. Muistan myös lukeneeni, että Ruotsissa odottavia äitejä ei nykyään punnittaisi lainkaan (ellei ole tosi vakava tilanne), koska painonnousulla ei ole kauheasti merkitystä. Mulla painonnousua on varmaan hillinnyt pahoinvointi, joka jatkui niin pitkään. Eiköhän se tästä ala nousemaan, kun mahakin kasvaa nyt ihan silmissä!
Minäkin toivon vähän enemmän tyttöä, ehkä senkin takia, kun itselläni ei ole veljiä ja pikkupojat ovat siksi jääneet vähän vieraiksi olennoiksi. Mutta toki poika on ihan yhtä tervetullut! Mulla ei tosiaan ole mitään aavistuksia kumpaankaan suuntaan. Usein tosin sanotaan, että kova pahoinvointi merkitsee tyttöä, mutta ei kai sitä ole mitenkään tieteellisesti todistettu. :)
Minulla on samoja mietteitä blogin suhteen. Haluaisin ehkä jatkaa kirjoittelua, mutta en samassa blogissa enää. Uudet jutut eivät istu sinne yhtään.
VastaaPoistaIhana on lukea näitä kuulumisiasi. Uskomatonta, että ollaan molemmat nyt tässä, kokemassa näitä ihania asioita. Oikein hyvää uutta vuotta. Tästä tulee upea vuosi. <3 Nyt nautitaan, raskaiden aikojen jälkeen.
Kiitos kommentista, ihana Helmi! Niinpä, niinpä. Muistan hyvin sen loppukesän päivän, kun istuin kesäksi hiljentyneellä työpaikalla ja jätin ensimmäisen kommentin blogiisi. Ja sinä vastasit parissa tunnissa. Kunpa joku olisi silloin voinut kertoa meille, että puolen vuoden päästä ollaan molemmat tässä tilanteessa. <3
PoistaMinä haluaisin ehkä kirjoitella laaja-alaisempaa blogia elämästä, ajatuksistani ja odotuksesta. Sellaista, jota voisin antaa joidenkin IRL-tuttujenkin lukea. Kuviakin voisi laittaa. Vielä nyt tuntuu kuitenkin liian vaikealta tehdä päätöksiä uuden blogin konseptista, uudesta nimestä ja nimimerkistä jne. Ehkä ajatukset selkiytyvät tässä ajan myötä. Ihanaa vuotta 2014 sinulle myös!
Ihanasti sanottu. :) Kunpa olisimme tienneet. Onneksi kaikki on nyt hyvin. <3
PoistaMulla on ihan samat fiilikset blogin kirjoittamisesta! Tätä vanhaa blogia en haluaisi paljastaa IRL-tutuille ja muutenkin vanha blogi on alkanut ahdistaa. Kuviakin olisi tosiaan kiva laittaa. Niinpä, ehkä ajatukset selkenevät ajan kanssa. :) Toivon kuitenkin, että voin jatkossakin seurata kuulumisiasi. <3