Lomalla

Olen nyt ollut noin viikon verran äitiyslomalla. Tilassa, jonne en välillä enää uskonut pääseväni ikinä. Tämä on ollut ihan mahtavaa aikaa! Viimeinen viikko töissä oli jo vähän raskas, kaikenlaista piti saada valmiiksi, ajatukset harhailivat muualla ja pitkissä palavereissa oli väliin tukalaa istua. Ensimmäisenä lomapäivänä olin kuitenkin heti paljon pirteämpi ja energisempi. Kaikki on niin paljon kevyempää, kun saa tehdä hommia omassa tahdissaan ja esimerkiksi nukkua juuri silloin ja sen verran kuin tuntuu hyvältä. Minulla on varmaan jonkinlainen pesänrakennusvietti, ja olen nauttinut kovasti kotona puuhailusta: tehnyt hyviä ruokia, siivonnut kaappeja, järjestänyt omia ja vauvan tavaroita, heittänyt rojua kierrätykseen ja sen sellaista. Osa on hommia, jotka olisi pitänyt tai kannattanut tehdä jo pari vuotta sitten, mutta en vain lapsettomuusahdistuksessani jaksanut tarttua niihin eivätkä ne tuntuneet edes tärkeiltä. Nyt huomaan, kuinka helppoja ja nopeita useimmat rästihommat sittenkin ovat ja kuinka hyvä mieli niiden hoitamisesta tulee.

Olen myös pitänyt ehtinyt ottaa rennosti ja pitää huolta omasta hyvinvoinnistani – laiskotellut, lukenut kirjoja, käynyt kävelyllä, tavannut ystäviä, syönyt paljon kasvisruokia, hedelmiä ja marjoja, mutta myös kohtuullisesti vähän epäterveellisempiä herkkuja. On monia ystäviä ja sukulaisia, joita haluaisin tavata vielä kerran ennen kuin..., joten olen sopinut kalenteriin aika paljon treffejä sekä kaupungilla että kotona. Huomaan valmistautuvani synnytykseen varsin samalla tavoin kuin viime kesänä suhtauduin edessä olevaan IVF-hoitoon. Silloinkin tein paljon asioita joista nautin, lepäsin tarpeen mukaan ja keräsin voimia sekä fyysisesti että henkisesti. Ainakin silloin lopputulos oli hyvä, joten kenties tälläkin kertaa...

Vointi on edelleen oikein hyvä, olen käynyt joka päivä kävelemässä ja parhaana päivänä talsinut jopa kuusi kilometriä. Tietenkään vauhti ei ole sama kuin ennen (olen normaalisti varsinainen pikakävelijä), mutta kyllä minä vielä ihmisiä ohittelenkin. Miehen mielestä tahti on tosin tuskastuttavan hidas. :) Maha on iiiiso, ja kävely ja kumartelu tuottavat herkästi harjoitussupistuksia, mutta olen ajatellut että se on vain hyvä. Varmaan on paras liikkua mahdollisimman paljon ja tehdä kaikkia normaaleita juttuja niin kauan, kuin se ei tunnu pahalta. Kaikki ylimääräinen paino tuntuu kertyneen mahaan, joka on omissa silmissäni todella suuri ja eteenpäin työntyvä, tyypillinen poikamaha kuulemma. Sehän nähdään... Takaapäin raskaus ei vieläkään juuri näy. Turvotusta ei onneksi ole, paitsi vähän sormissa varsinkin aamuisin; sormukset tuntuvat välillä kireiltä, enkä näin kotioloissa käytä niitä muutenkaan. Juon litrakaupalla vettä ja vihreää teetä ja syön hedelmiä, jos turvotus pysyisi niin poissa jatkossakin. Yölliset suonenvedot ovat helpottaneet, kun aloin juoda myös kivennäisvettä ja venytellä ja pyöritellä nilkkoja iltaisin.

Töistä pois jääminen oli kieltämättä haikeaa, mutta haikeus kesti suunnilleen sen yhden päivän. Tai oikeastaan kaksi, koska viimeinen työpäiväni ei oikeasti ollut ihan viimeinen: kävin vielä seuraavalla viikolla siivoamassa tavaroitani ja istumassa yhdessä palaverissa. En halunnut tehdä asiasta mitään numeroa, ja kaikki eivät varmaan edes tajunneet minun jo lopettaneen (meillä ei ole mitenkään kovin kiinteä työyhteisö, ja jokainen tekee hommia hyvin itsenäisesti). Läheisimpien työkavereiden hyvästely oli kuitenkin vähän surullistakin. Vaikka tapaamme kyllä uudestaan, se tapahtuu vasta sitten joskus, kun... En edes tarkkaan tiedä, kuinka pitkään tulen olemaan perhevapaalla ja mitä kaikkea elämässäni tapahtuu sitä ennnen. Varmaankin jo ensi syksynä käyn työpaikalla joissakin tilaisuuksissa ja uskoisin tekeväni äitiysloman aikana vähän hommiakin. Kaikki deadlinet eivät jousta, ja haluan itsekin pysyä joillain lailla mukana kuvioissa ja arvelen jopa kaipaavani jossain vaiheessa pieniä ammatillisia haasteita. Mutta joka tapauksessa olen eri ihminen silloin, ja aikaa työtehtäviin on löydettävä sen uuden "päätyön" lomasta.

Sitä olen ajatellut, etten veisi vauvaa ollenkaan näytille työpaikalle. Pelkäsin ja inhosin sellaisia tilanteita itse lapsettomuusvuosinani niin paljon, etten missään nimessä haluaisi aiheuttaa samaa tuskaa kenellekään toiselle. Koskaan ei voi tietää, onko asia kipeä jollekulle. Sen sijaan lupailin vähän, että voisin joskus tulla vauvan kanssa johonkin työpaikan läheiseen kahvilaan tai lounaspaikkaan ja halukkaat saisivat tulla sinne tervehtimään häntä. Meille kotiin he ovat tietysti myös tervetulleita. Olen myös ajatellut esittää toiveen, että vauvauutistani ei sitten aikanaan levitetä millään työpaikan sähköpostilistalla tms. Suullisesti sitä saa ilman muuta kertoa kiinnostuneille, mutta minusta tuollaiset asiat eivät kuulu työmeileihin enkä ollenkaan oleta, että ne kaikkia edes kiinnostavat.

Entä te muut, jotka olette jääneet tai jäämässä äitiyslomalle? Millaisia ajatuksia teillä on näistä asioista?