Tänä aamuna näin hyvin elävän tuntuista unta juuri ennen heräämistä. Siinä oli samantapainen asetelma kuin Narniassa tai Liisa ihmemaassa -sadussa: asuin isossa vanhassa talossa, jonka yhdessä komerossa oli ikään kuin veden täyttämä onkalo, josta pääsi sukeltamaan jonkinlaiseen rinnakkaismaailmaan. Olin ehkä lapsi tai ainakin nykyistä nuorempi. Talossa oli muita ihmisiä – vanhempia lapsia tai isoja sisaruksia (oikeassa elämässäni olen esikoinen) – jotka olivat käyneet satumaailmassa ja kertoivat siellä kokemistaan seikkailuista.
Tuli päivä, jolloin oli minun vuoroni sukeltaa veden sisään: minua odotettiin satumaailmassa, ja tapaisin siellä myös niitä isompia lapsia, jotka asuivat kanssani. Onkaloon piti kuitenkin sukeltaa yksin, jokainen vuorollaan. Pohjalla tavattaisiin. Menin peloissani komeroon ja suljin oven perässäni. Komerossa oli avannon tapainen reikä, joka oli täynnä sitruunankeltaista vettä. Pohjaa ei näkynyt, onkalo oli varmaan ainakin kymmenen metriä syvä. Veteen hyppääminen kauhistutti: pelkäsin etten tapaisikaan pohjaa, tukehtuisin, en pääsisi enää takaisin pintaan vaikka yrittäisin.
Kumarruin onkalon ylle ja heitin edeltä veteen muistikirjani ja aamutohvelini (jostain syystä tiesin, että tulisin tarvitsemaan niitä siellä perillä). Ne upposivat kuin kivet, katosivat nopeasti näkyvistä. Sitten ei ollut enää muuta tehtävissä: oli pakko sukeltaa itsekin. Onkalo oli niin kapea, että sinne oli hypättävä jalat edellä. Arkailin hetken aikaa reunalla ja lopulta hyppäsin. Saman tien olin kasvoja ja hiuksia myöten lämpimässä vedessä ja vajosin koko ajan alemmas. Aluksi tuntui siltä, että tukehdun ja menetän tajuntani. Sitten pääsin takaisin normaalille tietoisuuden tasolle, ja olo tuntui taas hyvältä. Heräsin kuitenkin samalla hetkellä enkä ehtinyt nähdä, mitä onkalon pohjassa olisi ollut.
Ei tarvitse olla psykologi tajutakseen, että alitajuntani ehkä askartelee nyt vähän synnytyksen parissa. Melko selvää symboliikkaa: uusi maailma, hyppy tuntemattomaan, kontrollin menettämisen pelko, lopussa odottava palkinto. (Muistikirjan ja aamutohvelitkin voi ajatella sellaisiksi kapineiksi, joista on hyötyä myös synnytyssairaalassa. :) Kaiken lisäksi taisin olla unessa pukeutunut yöpaitaan ja aamutakkiin.) Tähän mennessä olen ajatellut synnytystä melko vähän, mutta nyt se alkaa olla oikeasti jo niin lähellä, että sitä on pakko ruveta työstämään jollain tavalla. Oikeastaan kuvittelin aiemmin, että pelkäisin sitä paljon enemmän. Nyt se tuntuu vain juuri tuolta: hypyltä johonkin, josta ei yhtään tiedä, mitä siellä tapahtuu ja kauanko se kestää.
Synnytyksessä armollista on kuitenkin se, että tuota ratkaisevaa hyppyä ei tarvitse tehdä itse – se juna on lähtenyt matkaan jo ainakin puoli vuotta sitten. Jos tarvitsisi, jäisin varmaan loppuelämäkseni synnytyssalin ovenrakoon uskaltamatta astua sisälle. Nyt ei voi muuta kuin seurata mukana, kun aika tulee. Ehkä eniten pelottaa juuri se hallitsemattomuus ja kontrollin menettäminen; en voi tietää, milloin se tapahtuu, kuinka kauan se kestää, mitä kaikkea siihen liittyy ja miten itse reagoin siihen. En ole koskaan elämässäni joutunut esimerkiksi onnettomuuteen tai ollut isossa leikkauksessa, joten kaikki tuollainen on uutta ja vierasta. En myöskään tiedä, onko minulla korkea vai alhainen kipukynnys. Pelkään kyllä, että aika alhainen...
Monet ovat toisaalta kuvailleet, että synnytyksestä selviäminen on kaikesta kivusta huolimatta ollut voimaannuttava kokemus. Toivottavasti se olisi juuri sitä. Toivottavasti pystyn pahimmilla hetkillä tarkastelemaan tilannetta jollain lailla ulkopuolelta ja tajumaan, että vaikka tuntuu pahalta, se loppuu aikanaan enkä tukehdu sinne veteen vaan pääsen lopulta perille.
Oletteko te muut raskaana olevat miettineet synnytystä paljon tai nähneet siitä unia?
Olipa mielenkiintoinen uni! :) Mä en oo nähnyt synnytysunia, mutta joitain vauvanhoitounia kyllä. Yhdessäkin unessa mulla oli kolmoset, joita hoidin yksin miehen ollessa töissä, ja parasta oli, että se ei ollut painajainen vaan pärjäsin hyvin! :)
VastaaPoistaMä en oo vielä kovin paljoa miettinyt synnytystä, ehkä kerran lueskellut kivunlievitystavoista netistä. Oon yrittäny pitää mielessä, että kun synnytyksen kulkuun ei kuitenkaan välttämättä voi itse vaikuttaa (esim. just kestoon, alkamisajankohtaan tai edes synnytystapaan), niin en oo sitä kauheasti murehtinutkaan. Oon myös ajatellut, että niin moni muukin nainen on lapsen synnyttänyt, niin miksen minäkin siitä selviäisi. :)
Varmasti tulen miettimään synnytystä tässä tulevien viikkojen aikana ja luultavasti se jossain vaiheessa jännittääkin. Mutta onneksi kipua voidaan lievittää ja paikalla on taitavia ammattilaisia, jotka on saattaneet lapsia maailmaan joka päivä. Ja on mukava muistaa, että synnytys on kuitenkin sellainen tosi luonnollinen asia naisen keholle. :)
Tuli vielä mieleen, että kun aina puhutaan, että ensikertalaisilla synnytys voi kestää pitkäänkin, niin ei se välttämättä ole niinkään. Synnytys voi olla nopeakin, ja nimenomaan voimaannuttava ja palkitseva, kun vihdoin tapaa rakkaan lapsensa. <3
Hei Pauliina, kiva kun kommentoit! Mä olen ajatellut asiaa aika lailla samoin kuin sinä: turha suunnitella ja valmistautua liikaa, kun synnytykseen kulkuun, ajankohtaan ja edes tapaan ei tosiaan pysty juurikaan vaikuttamaan. Sitten ei ainakaan pety, jos käy niin, että omat suunnitelmat ja kuvitelmat ei toteudukaan. Tuota olen myös hokenut itselleni, että kaikki muutkin naiset on selvinneet synnytyksestä ja se on luonnollinen tapahtuma – miksen siis minäkin selviäisi.
PoistaIhan totta, minäkin tiedän naisia jotka ovat synnyttäneet esikoisensa nopeasti muutamassa tunnissa. Eniten pelottaa ehkä juuri se, jos synnytys kestää päiväkausia eikä käynnisty kunnolla ja itse ei saa nukuttua ja, ja... Onneksi äidillänikin oli eka synnytys melko nopea, ja minulla on monessa suhteessa hyvin samanlainen fysiikka kuin hänellä.
Ei tule varmaan yllätyksenä, että minä olen käynyt läpi synnytystä fysiologiselta kannalta ja tutkinut, miten kropan eri osille tapahtuu sen eri vaiheissa. :-) On toiminut mulle hyvänä psyykkauksena.
VastaaPoistaUnipuolella on ollut kohtuu rauhallista. Synnytyksestä en ole nähnyt mitään, mutta nyt kun tyypin liikkeet ovat olleet koko ajan voimakkaampia, olen nähnyt unta, miten olen tuijottanut selkeästi jalan muotoista potkua, joka on muuttunut jalan ihmettelyyn kohtu auki vatsan päältä. Lopuksi vielä tuijottelin, miten ravinteet virtaavat istukan ja osittain auki leikatun napanuoran läpi ja ihmettelin etteikö se ole kovin epähygieenistä ja eivätkö pöpöt pääse samalla kyytiin. Asteen verran rankempaa kamaa. ;) Mutta ehkä tämäkin on sitä valmistautumista.
No ei ollut yllätys. :D Minäkin olen jo ihan teini-ikäisestä lähtien lukenut jostain syystä suurella innolla synnytyskertomuksia ja lääketieteellisiä tekstejä. Tietoa asiasta on siis hyvinkin paljon. Ehkä eniten hirvittääkin juuri se, että tässä jutussa asiaa ei voi hallita pelkällä tiedolla. Pitää vaan heittäytyä synnytystapahtuman ja kivun valtaan ja olla valmis luopumaan kontrollista. Vaikeaa, kun on yleensä tottunut kontrolloimaan kaikkea. ;)
PoistaHauska uni sulla! Toi on muuten just tyypillistä ainakin mun unille, että niissä tapahtuu jotain ihan absurdia – että vaikka jalka tulee vatsasta läpi – ja itse pohtii sitä unessa hyvin järkevästi ja viileän analyyttisesti. :)
Aikalailla samoilla linjoilla olen minäkin.. En juurikaan ole miettinyt koko synnytystä. En osaa pelätä sitä. Jotenkin se tuntuu jopa epätodelliselta, että MINÄ synnytän.. Ja vieläpä ihan lähitulevaisuudessa. Synnytystapaa tai kipulääkitystä en ole miettinyt enkä edes vaihtoehtoihin tutstunut.. Kai pitäisi edes vähän, ettei kätilön tarvitse ihan kaikkea selittää. ;) Toivon, että pääsemme tutustumaan synnytyssairaalaan etukäteen ja sillä käynnillä saamme lisätietoa. Ja kuten sanottu, eihän sitä etukäteen voi tietää, miten asiat etenee.. Oikeastaa vain toivon, että saan synnyttää alateitse ja ettei se olis aivan kauheaa. Sektio on tietysti myös mahdollinen monestakin eri syystä, mutta toivon välttyväni siltä.. On tuo keskivartalo jo parit leikkausarvet saanut, et ei tarvis lisää.. ;)
VastaaPoistaUnia synnytyksestä tai edes raskaudesta en ole nähnyt, ihme kyllä. Yleensä uneni ovat hyvin värikkäitä ja saavat kimmokkeet eletystä elämästä. Tämä raskaus on sekoittanut siis koko unielämäni. Unentarve on pienentynyt ja unenlaatu muuttunut katkonaiseksi. Kai tässä totutellaan tulevaan vauva-arkeen..
Leppäkerttu
Kiva, että osaat suhtautua synnytykseen noin luottavaisesti. Minustakin tuntuu vieläkin vähän epätodelliselta ja kaukaiselta, että olisin muutaman kuukauden päästä tosiaan synnytyspuuhissa. Siis minä?! ;) Synnytys on kyllä alkanut vähän pelottaa. Pelkään ihan yksinkertaisesti kipua ja sitä, että kaikki ei menekään niin kuin pitäisi. Olen lukenut niin paljon synnytystarinoita, että tiedän liiankin hyvin mikä kaikki voi mennä pieleen. Silti haluaisin selvitä ainakin mahdollisimman pitkään ilman lääkkeellistä kivunlievitystä, jotta synnytys etenisi luonnollisesti omaa tahtiaan. Täytyy kuitenkin sanoa, etten olisi kauhean pettynyt vaikka sektio tulisi jostain syystä eteen – se on kuitenkin synnytykseen verrattuna nopea toimenpide.
PoistaMinäkin näen paljon unia ja niissä seikkailevat yleensä tosielämästä tutut ihmiset, mutta vauva-aiheisia unia olen nähnyt vain kerran tai kaksi. Katkonaiset yöunet ja vessaan heräily ovat kuulemma luonnon keino valmistaa äitiä tulevaan vauva-arkeen! :)