Seesteinen keskiraskaus

Rv 22+5 tänään. Olen voinut tosi hyvin viimeisen reilun kuukauden ajan, toisin sanoen siitä lähtien kun pahoinvointi loppui. Ei selkäkipuja, ei liitoskipuja, ei närästystä, ei turvotusta, ei verenvuotoja. Ainoat raskausvaivat tällä hetkellä ovat ajoittainen väsymys – herään joka yö kerran käymään vessassa, ja sen jälkeen on vaikea saada unen päästä uudelleen kiinni – sekä nenän tukkoisuus. Jälkimmäistä on helpottanut turvallinen ja kivantuoksuinen öljy-mentoli-suihke. Lisäksi viime päivinä on ollut pieniä rytmihäiriöitä, mutta niitä minulla on ajoittain muutenkin ja ne ovat ilmeisesti aika tavallisia raskauden aikana. Olen tosi kiitollinen näin helposta raskauden vaiheesta ja samalla tiedostan koko ajan, että vaivoja saattaa ilmetä minä päivänä hyvänsä. Toisaalta olen vähän sitä mieltä, että olen jo kärsinyt oman osani raskausvaivoista kovan ja pitkään kestäneen pahoinvoinnin muodossa. Viimeisen kerran (tai ainakin toistaiseksi viimeisen) oksensin rv 18+0 suoraan kadunvarteen, huoh...

Vatsa alkoi näkyä vaatteiden altakin siinä joulun maissa, ja tammikuun aikana se on kasvanut kohisten. Nyt se on jo varsin pallomainen. Ilmeisesti se ei ihan valtavan suuri kuitenkaan vielä ole, koska juuri pari päivää sitten kerroin raskaudesta yhdelle työkaverille ja hän ei ollut ainakaan omien sanojensa mukaan huomannut mitään. Ensi viikolla on taas neuvolakäynti, ja silloin vatsan kasvua pitäisi jo mitattaman. Painoa on tullut kotivaa'an mukaan noin 5 kiloa verrattuna aikaan ennen raskautta; aika kohtuullista kai.

Vauva on tällä viikolla alkanut liikkua aktiivisemmin myös päiväsaikaan. Tai sitten liikkeet ovat vain voimistuneet niin, että ne on helpompi tuntea. Rakenneultran mukaan minulla on istukka kohdun etuseinämässä, ja vatsassa on toden totta kohta, jossa liikkeitä ei juurikaan tunnu.

Ostin eilen ihka ensimmäiset vauvanvaatteet tulevalle lapsellemme. Lindexin Newborn-mallistossa oli niin suloisia, vaaleita, neutraaleja pukineita. Söpöjä ne ovat kyllä muissakin liikkeissä. Kiikuttaessani ostoksia kassalle tuli taas se hämmentävä tunne, joka on tullut ekalla kerralla neuvolassa, Kätilöopistolla, äitiysvaatteita ostaessa, alkoholitonta kuohuviiniä pyytäessä jne.: olenko minä ihan oikeasti tässä ostamassa vaatteita meidän vauvalle? Jokainen rajapyykki, jokainen ekakerta tekee vauvan odotuksesta vähän konkreettisempaa. Kotona en malttanut laittaa pikku vaatteita kaappiin (tai pyykkikoriinhan ne oikeastaan ihan ensiksi menevät) vaan jätin ne näkyville yhden tuolin selkämykselle. Siinä niitä on helppo silitellä aina ohi kulkiessaan. Tuntuu jo vähän siltä, kuin niihin olisi tarttunut pieni palanen sitä persoonaa, jonka päälle ne sitten kesällä puetaan.

Elämässä kaikki tuntuu olevan kohdallaan juuri nyt. Totta kai odotan jo alkukesää ja vauvan syntymää, mutta en mitenkään malttamattomana. Nautin joka hetkestä ja jokaisesta uudesta kokemuksesta jo ennen sitä. Elämä on jotenkin helppoa ja kevyttä, niin erilaista kuin vielä vajaa vuosi sitten. Ei ole kiire minnekään. Ei ole tietoakaan siitä painavasta, ahdistavasta epätietoisuudesta, joka leimasi kaikkea monen vuoden ajan. Tässä ja nyt on hyvä olla.