Lämpimät kiitokset vielä toistamiseen kaikille teille, jotka
kommentoivat kahteen edelliseen postaukseen! Olen ollut ihan liikuttunut
huomatessani, kuinka moni on onnitellut niin vilpittömästi ja elänyt mukana tunnelmissani. Olen pitänyt tätä blogia vasta puolitoista kuukautta ja saanut jo noin monta noin ihanaa lukijaa. Kiitos.
Tuntuu hassulta ajatella, kuinka moni on jo mahtanut lukea raskaaksitulostani kaikkine yksityiskohtineen, vaikka oikeassa elämässä en ole kertonut siitä kenellekään. No, miehelleni tietysti, ja klinikan ja neuvolan henkilökunnalle, mutta en muille. Emmekä aiokaan kertoa vielä hyvään toviin, vaikka kaikki menisi hyvinkin. Tunnelmamme ovat noiden parin ensimmäisen satumaisen päivän jälkeen olleet lähinnä varovaisen odottelevia. Kunpa päivät kuluisivat nopeasti, kunpa kaikki menisi hyvin, kunpa pikkuinen ylipäänsä olisi siellä... Minulla on edelleen ollut hyvin vähän mitään selviä raskausoireita, mikä on toisaalta tietysti hyvä asia – pystyn viettämään ihan normaalia elämää – mutta toisaalta myös jännittävää: olisi niin ihana saada varmuus siitä, että vatsassa tosiaan asuu joku. Muutaman viime päivän aikana minulle on kuitenkin tullut se sellainen jännästi erilainen olo, jota odotin jo ennen raskaustestiä. Tuntuu siltä, että kroppa ei ole ihan sama kuin ennen, vaikka voinkin sinänsä hyvin. Rinnat ovat edelleen kipeät ja paisuneet ja vatsassa on jatkuvaa pientä paineentunnetta. Palelen koko ajan (viime päivinä on ollut myös pientä flunssaa), ja etenkin iltaisin väsyttää enemmän kuin ennen. Lisäksi joudun melkein joka yö käymään vessassa, mitä tapahtuu minulle normaalisti ehkä pari kertaa vuodessa.
Tänään on kulunut tasan viikko siitä aamusta, kun tein testin. Noin kahden viikon kuluttua pääsemme varhaisultraan. Siihen asti pidättelen hengitystä; jos sieltä tulee hyviä uutisia, uskallan ehkä jo iloita vähän ja varovasti. Siihen asti kuulostelen, tunnustelen ja ihmettelen tätä muutosta. Ensimmäinen neuvola-aika on sekin jo varattu. Jos kaikki menee hyvin. Kerroin eräälle kommentoijalle, että en oikein osannut suhtautua asiaan, kun neuvolan puhelimeen vastannut hoitaja onnitteli heti varatessani ensikäyntiaikaa. Ja viikonloppuna jouduin ensimmäisen kerran kysymään tarjoilijalta alkoholitonta juomavaihtoehtoa. Tunsin itseni melkein huijariksi, joka vain kuvittelee olevansa raskaana. En tunne vielä kuuluvani oikeasti siihen kastiin. Tämä on niin haurasta, kaikki voi tuhoutua pienessä hetkessä.
Vielä yksi juttu. Tiedän, että joissakin blogin lukijoissa näiden uutisten kuuleminen on voinut herättää myös kateuden tai epäreiluuden tunteita. Ymmärrän paremmin kuin hyvin, jos näin on. Olen lukemattomia kertoja kokenut ristiriitaisia fiiliksiä kuullessani tuttavien vauvauutisia tai lukiessani niitä blogeista jo ennen, kuin aloitin tämän oman kirjoittamisen. Minun tarinanihan näyttää täällä netissä naurettavan helpolta: nainen alkaa kirjoittaa lapsettomuusblogia, menee ensimmäiseen IVF-hoitoon ja pam, tulee kuukauden päästä raskaaksi. Ei se ihan noin helposti mennyt. Kieltämättä IVF sujui meillä oikeastaan joka vaiheessa hurjan hyvin, mistä olen ikuisesti kiitollinen (mille, kenelle? – en tiedä). Sitä ennen olivat kuitenkin ne kolme pitkää vuotta. En väitä, että olisin jotenkin "ansainnut" tämän raskauden niiden kolmen vuoden kärsimyksillä. Olen vain tosi, tosi onnekas. Toivon sydämestäni, että mahdollisimman moni teistäkin muistakin on.
Lämmin kirjoitus.
VastaaPoistaKaikkea hyvää <3
Kiitos. <3
PoistaKukkuu! Minä ainakin voin sanoa suoraan, että sellaista raskaana olevaa ei olekaan, jota minä en kadehtisi. Mutta samalla olen todella, todella onnellinen sinun puolestasi. Ja toivon kaikkea mahdollista hyvää matkallenne. <3 Kyllähän tarinasi antaa toivoa myös meille, jotka vielä odotamme. Olisi ollut paljon ikävämpi tilanne, jos kumpikaan meistä ei olisi tullut raskaaksi tuosta tuoresiirrosta. Toivottomampi. Kyllä minäkin vielä perästä tulen jonain päivänä.
VastaaPoistaKärsivällisyyttä ekan ultran odotteluun. Ja muistahan nauttia olostasi. Sinä olet nyt raskaana. Vihdoinkin. <3
Kiitos, ihana Helmi. Minulla oli (ja on oikeastaan vieläkin) ihan sama juttu: tieto muiden raskauksista vihlaisee aina vähän, vaikka kuinka tiedän, että ne eivät vähennä minun mahdollisuuksiani. Juuri eilen luin yhtä naistenlehteä, ja juorupalstalla oli kaksikin julkkispariskuntaa, jotka kertoivat esikoisensa odotuksesta. Ja ensimmäinen, spontaani ajatukseni oli, että epistä kun nuokin onnistuivat noin nopeasti. ;) Ehkä pääsen tästä vähitellen eroon, toivotaan.
PoistaNautin olostani, kyllä. Väsymys ja palelu ja lievä kuvotus otetaan ilolla vastaan. Tuntuu, että kestän mitä vaan (hah!) ja että yhtäkkiä ei ole enää kiire minnekään. Kotityöt odottavat seuraavaan päivään, jos en jaksa illalla tehdä mitään jne. Mutta samalla en kuitenkaan uskalla vielä iloita mistään muusta kuin tästä hetkestä. Olen raskaana, kyllä, mutta vain sen verran, että veressä on riittävä määrä HCG:tä. Vielä ei voi tietää, onko siellä mitään ja onko se elossa ja onko se kohdun sisällä. Luulen, että sen ultran jälkeen uskaltaa jo haaveilla enemmän, JOS silloin on kaikki kunnossa.
Minulla on jotenkin hyvin vahva tunne, että tulet perässä ennemmin tai myöhemmin. Toivottavasti ennemmin. Paljon onnea ensimmäiseen PAS:iinne! Siihenhän ei taida olla enää ihan hirveän kauan?
Olen kyllä todella iloinen puolestanne ja jännityksellä seuraan aina olisko uusia blogi tekstejä tullut. Todella mukava saada seurata teidän matkaa. Toivoisin tietysti että olisin samassa tilassa. Mutta samalla luot toivoa siitä että ensimmäisellä ivf kierroksella voi onnistaa :) Kyllä me muut perässä tulemme, mietin jo sitä onnen määrää KUN joskus vielä saan plussa testin tehdä.
VastaaPoistaNauti joka hetkestä ja kärsivällisyyttä ultran odotteluun :)
Kiitos kivasta kommentista, Katla S! Todella, jo ensimmäisellä IVF-kierroksella voi ihan hyvin onnistua, jopa tällaiset selittämättömät ja vuosia yrittäneet tapaukset kuten me. ;) Ja ihan totta, todennäköisesti ainakin suurin osa teistä yrittäjistä / hoidoissa kävijöistä saa itsekin jonain päivänä sen plussan.
PoistaOnnea teillekin matkaan! Toivottavasti se ei kestä enää pitkään.
Täällä yksi ei-kateellinen ilmoittautuu! :D Tai tottakai toivon että itsekin olisin vielä yhtä onnekas kuin sinä, mutta en kyllä mitenkään pidä epäreiluna sitä, että olet pitkän odotuksen ja toivomisen jälkeen vihdoinkin raskaana! Minulle tarinasi on antanut paljon toivoa kuten kaikkien muidenkin hoito-onnistumiset! Onnellisia päiviä sinulle Silmu! <3
VastaaPoistaKiitos Puupa ihanasta kommentista. <3 Vaikutat todella vahvalta ja lämpimältä naiselta, kun pystyt sanomaan noin. Kunpa teitäkin nyt tässä hoidossa onnistaisi. <3
PoistaKiitos. <3 Ja toki täälläkin ne kateuden ja katkeruuden tunteet tuttuja ovat, mutta ne eivät kohdistu muihin "pitkänmatkalaisiin". :)
PoistaVilpittömän lämpimät onnittelut <3 ei se ole epäreilua, että lasta toivovat tulevat raskaaksi - se on epäreilua, että he eivät tule. Onneksi sinä tulit! Menköön kaikki hyvin raskausmatkallasi <3
VastaaPoistaKiitos ihanasta, mieltä lämmittävästä kommentista. Tuo onkin hyvä määritelmä epäreiluudelle. :) Kävin pikaisesti vastavierailulla, sinulla onkin kiva blogi (jos nyt lapsettomuusaiheista blogia voi sanoa "kivaksi" millään mittarilla). Jään ehdottomasti seuraamaan. Onnea ja sinnikkyyttä myös teidän yritys- ja hoitotaipaleelle!
PoistaMinäkin haluan sanoa, että sinulla on täysi oikeus olla onnellinen onnistuneesta raskaudestasi, vaikka se herättäisikin meissä muissa odottajissa (siis odotuksen odottajissa) erilaisia tunteita. Myös minussa, mutta pitkään lapsettomana olleen ihmisen onnistuminen tuo minulle ennen kaikkea toivoa ja uskoa, ei niinkään kateuden tunteita. Kateutta tunnen herkästi silloin kun joku raskaana oleva heittää, miten helposti kaikki on käynyt. Mutta ymmärrän myös niiden tunteet, joista raskausuutinen on aina yhtä vaikeaa kuulla.
VastaaPoistaTuo sinun pointtisi blogisi lyhyestä historiasta ja varsinaisen lapsettomuuden todellisesta pituudesta oli mielenkiintoinen. Itselläni lapsettomuutta on takana kohta vuosikymmen, mutta blogia aloin kirjoittamaan vasta viime viikolla! :D Jos siis sellainen ihme tapahtuisi, että tulisin vihdoin raskaaksi (mihin edelleen haluan uskoa) niin olisi kohtuutonta, että jonkun mielestä se kävisi helposti vain siksi, että olin juuri alkanut kirjoittaa lapsettomuusaiheista blogia. Sinulla on täysi oikeus nauttia ja hehkuttaa onnestasi niin paljon kuin itse haluat. Kaikki eivät ehkä pysty tai halua jäädä seuraamaan ja se on ihan ymmärrettävää, mutta moni varmasti haluaa. Minä ainakin jään kuulolle ilouutisten jälkeenkin ja toivon sinulle ja pikkuiselle kaikkea hyvää!
Kiitos mukavasta kommentista. On totta, että moni pitkään lasta toivonut tuntee varmaan eniten kateutta silloin, kun joku onnistuu ns. helposti. Minäkin suhtaudun ihan eri tavalla niihin raskausuutisiin (mm. blogimaailmassa), joista tiedän, että niitä on odotettu vuosia, kuin niihin, jotka tulevat puoli vuotta häiden jälkeen tms.
PoistaKohta vuosikymmen odotuksen odotusta takana, huh! Kaikki sympatiani. Kuulostaa ihanalta, että jaksat silti uskoa ja toivoa onnelliseen loppuun. Olisi mukavaa käydä vastavierailulla blogissasi ja lukea enemmän tarinastasi, mutta profiilista ei näköjään pääse sinne. Joka tapauksessa toivotan kaikkea hyvää matkallesi. Toivottavasti pääset lopulta perille. <3
Tuohon vajaaseen kymmeneen vuoteen mahtuu kyllä paljon, mm. ero ja hoitojen päättyminen siltä osin, mutta positiivisuutta, uskoa, toivoa, iloa tuo se, että olen löytänyt uuden rakkaan rinnalleni ja kummasti sitä jaksaa taas uskoa mahdottomaan(?). Siitäkin huolimatta, ettei tämä tässäkään suhteessa näytä helposti käyvän. :/
PoistaMun blogi löytyy osoitteesta hiljainenpuutarha.blogspot.fi. Laitoin profiilin salaiseksi, koska liian moni tunnistaisi minut sitä kautta (aiemman blogin perusteella) ja mieluummin kirjoittelen tästä aiheesta nyt anonyymina. :)
Kiitos linkistä! Kävin eilen pikaisesti tutustumassa blogiisi ja jään ehdottomasti seuraamaan. Pidän kirjoitustyylistäsi. Käsittelet asioita jotenkin eri tasolla kuin monet meistä muista: kerrot paljon rivien välissä menemättä hoitojen tai kuukautiskierron yksityiskohtiin.
PoistaEn voi edes kuvitella, millaista vuoristorataa nuo vajaat kymmenen vuottasi ovat olleet. Ihanaa, että selvisit niistä ja jaksat vieläkin toivoa ja uskoa.
Kiitos. Kirjoitan vain, mikä tuntuu hyvältä ja mihin tuntuu olevan tarve. :) Ollaan kuulolla
VastaaPoistapuolin ja toisin! :)
Minä voin myöntää rehellisesti olevani kateellinen, valitettavasti :(
VastaaPoistakyllä olet onnesi ansainnut ja nauti siitä. Ei teidän tilanne muilta ole pois...vaikka katkerien ämmien miekestä asiat välillä niin olisikin ;)
Kiitos Feeniks rehellisestä kommentista. :) Ymmärrän paremmin kuin hyvin. Tuntuu, että olen itsekin vielä lähempänä "katkeria ämmiä" kuin onnellisia raskaana olevia naisia, jotka uskaltavat iloita tilastaan ja odottavat innolla tulevaa. On vähän katkeraa ajatella, että monet tulevat helposti raskaaksi eivätkä joudu ikinä kokemaan tällaisia pelkoja. Lapsettomuus on jättänyt sellaisen arven, etten tiedä, milloin pystyn oikeasti olemaan onnellinen ja luottamaan, että kaikki menee hyvin.
PoistaYritetään pärjätä, kumpikin! Paljon voimia sulle!